01 kesäkuuta, 2008

Pingotusta, valmistuneita ja vanhoja neuleita

Kesä alkaa olla tuloillaan, joten voisi sitä taas tännekin neulekuulumisia kirjoitella. Viimeisestä postauksesta alkaakin taas olemaan ihan tarpeeksi pitkä aika.

Innostuin tuossa kaivelemaan kaappejani ja kokoamaan kaikki keskeneräiset työt yhteen. Ja saldo? Noh... Kaksi isoa muovikassillista ja kolme laatikkoa. Eli tarttis varmaan tehdä jotain. Siitä minä sitten innostuin pingottelemaan:


Tässä Garnstudion Alpacasta ja Novitan Woolista neulottuja kietaisupaidan osia. Kauhukseni huomasin, että Wool levahtaa pesussa oikein viimeisen päälle. Nuo vaalenvihreät hihat ovat vieläkin vähän turhan isot, vaikka kuinka yritin niitä "kerätä kasaan" pingottaessani. Jatkossa täytynee pestä mallitilkut ennen neulomista.

Lisäksi innostuin kuvaamaan vanhoja valmistuneita, kun tänään kävimme mummulassa.


Tässä ah-niin-ihanasta petroolin värisestä Woolista neulomani villatakki. Malli oli parin vuoden takaisessa Novitassa. Neuloin mummulleni samanlaisen. Hän oli muutama viikko sitten mennyt pesemään sen ja tuloksena oli sellaiset polvipituiset hihat... Omani tosin voisin ihan hyvin pestäkin, jotta tulisi enemmän kokoa. Takki on hieman sellainen tiukanpuoleinen tällä hetkellä.


Pompulapaita Woolista muistaakseni samaisesta Novitasta. Sen verran kuumasta paidasta on kyse, että olen tätä vain kerran pystynyt käyttämään. Mutta näyttääpähän kivalta.

Jotain uuttakin olen saanut aikaiseksi. Tosin vain huiveja. Tässä Noro Striped Scarf:


Hölmönä ostin vain yhden väristä Silk Gardenia, jonka vuoksi huivista tuli vähän tylsän värinen. Raidat sain aika hyvin kuitenkin näkyville.

Keväällä tein siskoni kanssa matkan Gran Canarialle. Onnistuimme löytämään Las Palmasista myös saaren ainoan lankakaupan, Palacio de las Lanasin. Jos Katian langoista tykkää, kannattaa käydä siellä ostoksilla. Ei kannata kuitenkaan tehdä niin kuin minä ja siskoni ja yrittää kävellä kaupalle, koska meinasimme kuolla matkalla nestehukkaan. Taksilla hurauttaa kätevästi perille muutamassa minuutissa, siis jos taksikuski tietää missä kauppa + katu on. Meidän ei aivan ollut tästä perillä.

Mutta lopulta sain kuitenkin lankani ostettua, niiden mukana muutama kerä Katian Gatsbya, josta neuloin siskolleni huivin.


Kyseessä oma ohje, ajattelin sen jossain välissä tännekin postittaa.

Sellaista taas tällä erää. Lopuksi vielä mummun kukkiva omenapuu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hej

Et satu muistamaan tarkalleen missä Novitalehdessä petroolinvärisen neuletakin ohje on*?

/Päivi

Riikka kirjoitti...

Moi!

Neuletakki on lehdessä Syksy 2006, ohje nro 22.