28 huhtikuuta, 2007

Tilannekatsaus

Hei vaan!

Taas ei ole vähään aikaan tullut kirjoiteltua, mutta neulottua sitäkin ahkerammin. Valmiiksi en ole loppujen lopuksi kovin montaa neuletta saanut, mutta keskeneräisiä löytyy sitäkin enemmän, vanhaan tapaan.



Tässä ensin Branching Out, joka valmistui jo joskus syksyllä. Tosi kiva malli ja aivan ihanan värinen lanka (Idénan Mohair Lux), mutta... Ensimmäistä kertaa kun tämän laitoin kaulaani totesin, että Mohair Lux kutittaa sen verran paljon, että minuutin käytön jälkeen täytyi huivi riisua kiireesti pois. Kaulaani suorastaan poltteli loppupäivän ja joku kohta oli jopa kosketusarka! Ei tämmöistäkään ole aikaisemmin sattunut. Mitäs muilla, onko tämän langan kanssa ollut ongelmia? En nyt oikein tiedä mitä huivin kanssa tekisin. Varastoista löytyy vielä pari kerää punaista Mohair Luxia, upean väristä sekin, mutta ainakin itselleni näköjään käyttökelvotonta.



No tässä on sitten huomattavasti pehmeämpi tapaus. Kaksinkertaista Grignascon Merinosilkiä, ihanaa lankaa. Yritin yksinkertaisella langalla ensin pakertaa kolmiohuivia, mutta tulin siihen tulokseen että en ihan niin suuri masokisti ole, että olisin jaksanut sen projektin kanssa kovin kauaa nyplätä. Tämän huivin malli on Victorian Lace Today-kirjasta ja menee äitienpäivälahjaksi. Kaipaa vielä päättelyä ja pingotusta.



Sitten talvella valmistuneita. Pitsivillatakki Novitan mallin mukaan Woolista. Tätä aika paljon talvella jo käytinkin. Myös mummoni ihastui malliin siinä määrin, että tein hänelle oman villatakin samanvärisenä.


Jälleen Novitaa ja Woolia. Tässä mallissa parasta on mielestäni se, että suuren joustavuuden takia istuu tosi hyvin.

No sitten on tosiaan niitä keskeneräisiä:


Ei siitä sen enempää. Olen viime aikoina suunnitellut muutaman oman mallinkin, mutta toinen niistä on nyt pyykissä ja toinen puikoilla.